SILKINPEHMEE

The man, the myth.

”Se on varmaan sit mun elämän ja persoonan tragedia et mä en oo uskaltanu valita sitä tietäni. Ehkä se ois sit helpompi olla jos ois vaan rohkeesti lähteny painaan jompaa kumpaa ja unohtanu sen toisen. Vaikka menis ihan päin helvettiä niin se saattais olla vähän helpompaa olla ittensä kanssa. Välillä tässä tulee vähän semmosia itsesyytöksiäkin. Ja se paine, kun tuntuu, että tunnit loppuu vuorokaudesta kesken. Se ei oo kauheen kiva tunne.”

Mä välitän oikeestaan aika paljonkin siitä mitä muut ajattelee mun musasta.

”Ainahan se on vaikuttanu musantekoon mitä muut siitä ajattelee. Se vaikuttaa edelleen. Ehkä eri aikoina suuremmassa ja pienemmässä määrin. En mä lähde enää sellaseen lapselliseen mouhoomiseen mitä sitä tuli ehkä joskus puhuttua, että mää en välitä yhtään siitä mitä muut ajattelee mun musasta. Se ei ainakaan mun kohdalla pidä paikkaansa. Mä välitän oikeestaan aika paljonkin siitä mitä muut ajattelee mun musasta. Niille muillehan mää sitä siis teen. Sellanen et mää teen mun musaa vaan mulle itelleni ja se on tärkeetä mulle, et mää saan kuulla oman ääneni tossa raidalla ni joo se voi toimia jollekulle, mut en mää viitti edes enää tässä iässä ruveta valehteleen itelleni ja muille. Mä teen tätä musaa muille, oon tosi huolissani mitä muut siitä ajattelee ja en ite niin kauheesti mun omaa musaa kuuntele. Et en mä sitä pelkästään itelleni tee.

"Se pitää yrittää tiedostaa ja jotenki yrittää pysäyttää kelat ja tekeminen sillon kun tuntuu et nyt tää menee liikaa siihen et mää yritän liikaa miellyttää jotain tiettyä porukkaa tai segmenttiä josta mulla on päässäni joku mun itse luoma mielikuva et mitä ne haluaa ja odottaa ja haluaa kuulla ja mitä niille voi sanoo ja mitä niille ei voi sanoo. Kuinka älykkäästi ne haluaa et mä sanon jotain tai kuinka tyhmältä ne haluaa et mä kuulostan ja tällee. Se on aina sellasta tasapainottelua. Jos se menee liian pitkälle ja aina kun se on menny liian pitkälle niin se on aina menny ooft till helveette toi mun musanteko”

”Mä olin kyllästyny niihin tiettyihin lieve-ilmiöihin, mitä siinä tietyntyyppisessä musateollisuudessa ja niissä piireissä ja meiningeissä oli. Ne niin sanotut hyvätkin tyypit on oikeesti sellasia et ne ”rakastaa" sua vaan niin kauan kun sulla on jotain haippia. Ja sit kun sitä vitun haippia ei enää oo niin sit on rakkauskin nollissa, sitä ei oo.”

Oikeestaan sellanen uus rakkaus musiikkia kohtaan sytty siinä vaiheessa kun se semmonen puolivillanen unelma ja yritys siitä et lähtis mukaan siihen profe geimiin, kun se meni murskaks niin se rakkaus musiikkia kohtaan synty uudestaan.