ART / LIFE

FILM & PHOTOS

DUMBOE

Sound assemblager, Sävelläjä kELIEL

KEliel (-97) on lahtelainen Helsingissä asuva ääniassemblaattori ja performanssiapplikoija, joka kuvittelee itsensä usein kolmanneksi persoonaksi, mutta kirjoittaa mieluummin omakohtaisesti.

“Mä nään tän näin:

Flättään populaarimusiikin ja taiteen layerit.”

“Mä kävelin himaan yks päivä ja ihan siin mun kotioven edessä johki puolen metrin päähän tipahti sellai kunno jääkasa. Olin sillain et huhhu. Jos mä olisin kävelly ihan vähän nopeemmin niin mä olisin vaan tyylii delannu. Mietin et mulla olis pitäny olla joku neljä sellasta pyöräilykypärää et mä olisin selvinny. Päätin et mä teen sen. Siitä lähti idea et pitää tehdä muitaki juttuja, mitkä suojelee mua niinku esimerkiks styroksi transformers asu.”

“Piirsin ja maalasin aika paljon skidinä. Siitä on saanu paljo supporttia näihin juttuihi. Oon aina innostunu uusista asioista ja halunnu et mulla on joku harrastus. Vähän semmonen hemuli tiiäks, joka keräilee postimerkkejä tai tutkii kukkia. Mä halusin lapsena kukkatieteilijäks. Toi taulu on ”Lihava nainen taulus”. Mä oon tehny sen kolmevuotiaana ja antanu nimen myös sillon. Oon tosta tosi ylpee.“

“Mä oon tehny ekoja performansseja 10-vuotiaana. Eka oli Taidepanimon nyrjähdys -performanssiklubilla, kun mulla oli Gene Simmons meikit. Mä tulin ja soitin bassolla Kissin Naked Cityn, tein veripurskutuksen, heitin plektran täysiä yleisöön ja lähin meneen. Se oli oikeeta naudan verta. Toi oli mun eka musaesitys ja halusin jatkaa sitä. Sillon olin viel Bengt Raakalainen artistinimellä. Se oli vähän rajumpaa sillon nuorena. 

Mä oon tehny tavallaa myös yhden toisen perfomanssin ennen tota. Pyöräilin Mukkulan ympäri alasti ja sen on nähny vaan kaks ihmistä. Sellaset mummot tuli vastaan. Olin jotain yhdeksän sillon. Ne totes vaan, että ohhoh. Vaikee sanoo onko ne enään elossa, mutta heillä on se kokemus mun ekasta esiintymisestä. Se on aika rare.”

“Mulla ei oo selkeetä muistikuvaa, koska olisin halunnu alkaa tekeen performanssia. Tuntu siltä, että siinä pääsee syvimmälle ajattelemisessa tai et se on yks ajattelemisen muoto. Jossain vaiheessa, kun teki biisejä ja mun ja biisin välille synty joku tunnetila niin olin et nyt tätä kyl pitää tehä vähä lisää. Kun biisit ärsytti, ihastutti tai kuulosti vaan ihan sika hyvältä niin mä olin tosi ylpee siitä.“

“Saan biiseihin inspiraatioo ihan arkisista asioista, jotka herättää oman mielenkiinnon. Asioista, mitä mä haluun tutkii ja näyttäytyy mulle vähän omituisessa valossa. Esimerkiks ruoka suhteessa johonkin toiseen asiaan voi olla tosi kiinnostava. Mun tunnistettavuus ei liity mihinkään tietoisiin elementteihin vaan on mun aivoissa, mitä mun on jotenkin mahdoton välttää. Se on vaan jonkinlaista kieroa ajattelua.”

“Oon ite määritelly noi termit. Ääniassemblaattori on enemmän sitä, mitä vois verrata äänisuunnitteluun ja kyllä mä välillä käytänkin termiä äänisuunnittelu. Se vaan välillä kuulostaa omaan korvaan vähän latteelta. Ääniassemblaattori tarkottaa mulle, et se on assemblaasin äänellinen vastine, joka on kolmiulotteinen kollaasi. Mä jotenki ajattelin, et noi mun ääniduunit olis kolmiulotteisia äänikollaaseja. Se kattaa koko tilan ja äänen liikkumisen tilallisena sekä esityksellisenä elementtinä. Äänisuunnittelu voi meinata ihan samoja asioita se ei vaan niin helposti kuulosta siltä.“

“Sävelläjän mä keksin ihan vähän aikaa sitte ja oon siitä tosi ylpee. Se on mun musiikillinen puoli tai musiikillinen tekijyys. Sävelläjä on hyvä siinä mielessä, että muusikko on vähän vaikee, säveltäjä on vähän vaikee ja tuottaja on vähän vaikee. Mun mielest sävelet yleisimmin tekee musiikista musiikkia. Muuten se on vaan ääntä.”

“Jossain vaiheessa mua rupes kiinnostaan, miten voi ilmaista niitä asioita, mitä lauluissa on ilman sitä verbaalista puolta. Nykyäänkin jos mä käytän laulua, niin se on yksi muista äänistä niinku kolahdukset tai haitsu säksätys. Laulu ei oo kaikista päällimmäinen elementti, mitä kaikki muu tukee vaan yksi elementti kaiken joukossa.”

“Ei performanssia voi oikein kuvailla, mitä se on ja mitä siitä vois olla odotettavissa. En mä itekkään ikin tiiä. Tosi hankala antaa etukäteen joku sellanen lukuohje. Se pitää vaan kokee niin sit tietää, millanen kokemus se oli.“

“Mua kiehtoo performanssissa just se, että mä en oo missään muussa tilanteessa niin ajattelematon, mutta silti jotenki niin järkevä samaan aikaan. Mä oon niin preesens et mä vaan meen ja teen. En ajattele, mitä mä teen vaan pelkästään teen. Se on hieno ja vapautunut tunne. Performanssi on mulle niin vapauttavaa et mä uskon sen olevan vapauttavaa myös sille kokijalle. Oon saanu paljo palautetta, että mun performansseista tulee tosi hyvä mieli. Yleisö voi olla miten vaan eikä tarvi miettiä sellasia sosiaalisia kaavoja, miten olla toisten ihmisten kanssa.”

“Lähtökohtaisesti, kun tekee musaa on kiva ajatella, että mä oon tästä niin ylpee et haluun soittaa tän kaikille: kavereille, äidille, tyttöystävälle, vanhoille koulukavereille. En tiiä onko sillä loppujenlopuks hirveesti väliä, miten ihmiset reagoi. Jostain syystä mun biisit monesti herättää jonkinlaista iloa tai tunnetta ja siitä tulee kyllä hyvä fiilis itellekki. Mä nään biisit draamallisina tarinoina tai et niissä on jonkinlainen kaari.”

“Scissors biisissä kertoja menee parturiin ja parturi-kampaaja leikkaa siltä hiukset. Se kuitenki alkaa luetteleen kaikkii muitaki asioita, mitä se siltä leikkaa. Esimerkiks kaikki muutki karvat, sormenpäät, tulot, lauseet ja pallokalan. Jos pallokalan leikkaa väärin niin se voi tappaa. Mulla tulee päähän tarina, minkä mä nään tosi visuaalisena ja sit haluun tehä sen. Mulle on tosi tärkeetä tehä sellasta musaa et mun ja biisin välillä on joku tunne. Jos yhelläki muulla ihmisellä on tunne itsensä ja biisin välillä niin sillon mä oon onnistunu.”

“Kun mä meen omien biisien kans lavalle siinä rupee tapahtuun jotain ihmeellistä ja mä vaan rupeen tekeen asioita. Se muodostaa Kelielin lähes itsestään ja mä vaan muutun siks.”